eilen tajusin kuinka pitkä matka on tultu tuon ukon kanssa yhdessä, naurettiin aamuyöllä vielä niitä ensihetkiä ja kaikkea, kun mentiin kihloihin, sitä kun haluttiin lapsi, sitä kun odotettiin kauan, sitä kun rasmus ilmotti tulostaan ja tietty niitä ihanan kamalia hetkiä odotuksessa. Syntymä, ristiäiset, kaikki.
Asiat saa ihan eri näkökulman ku kattelee niitä sillä silmällä ajatellen että mikä on oikeasti tärkeää, perhe. Onko sen tärkeämpää, rakkaampaa?

Kyllähän ne puklut matolla ja kauheat kiukkuraivarit v*tuttaa
mutta ne on pientä.

Rasmuksen nauru pelastaa päivän.
Ja uninen nauruhökötys sitten yönki.

Love <3